Uppsalan nähtävyydet
Uppsala on Ruotsin neljänneksi suurin kaupunki noin 180 000 asukkaallaan. Kaikki on lähellä. Pääset Tukholmaan 40 minuutissa ja Arlandan lentokentälle 17 minuutissa. Uppsalassa on Pohjoismaiden vanhin yliopisto, joka perustettiin vuonna 1477. Täällä on opiskellut moni kuuluisa ruotsalainen, kuten Carl von Linné ja Dag Hammarskjöld. Voit käydä Linnén haudalla Uppsalan katedraalissa. Hänen kotinsa toimii nyt museona.
Uppsala oli Svea Riken keskus jo vuonna 1500. Gamla Uppsalassa pääset tutustumaan 700-luvun kuninkaallisiin vaiheisiin. Uppsalan läpi kulkee Fyrisån-joki, jolla on ollut aivan ratkaiseva merkitys Uppsalalle ja sen kansalle. Joki tarjoaa nykyäänkin luonnollisen kokoontumispaikan. Joen varrella on paljon ulkoilmakahviloita ja mukavia puistonpenkkejä.
Uppsalan tuomiokirkko 
Pohjoismaiden suurin ja korkein kirkko. Rakentaminen aloitettiin noin vuonna 1270, ja kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1435. Ruotsin kirkon kansallispyhättö. Kirkossa on pyhän Erikin lipas, saarnastuoli barokkiaikakaudelta ja moderneja seinätekstiilejä. Kirkkoon on haudattu esimerkiksi Kustaa Vaasa ja Johan III, Carl von Linné, Olof Rudbeck ja Nathan Söderblom.
Museo Skattkammaren (aarrekammio) on pohjoistornissa. Tekstiilikokoelma kuuluu maailmanluokkaan. Kokoelmaan kuuluu keskiaikaisia piispanasuja, regaaleja eli kunniamerkkejä kuninkaallisesta Vaasa-haudasta ja paljon muuta.
Uppsala Cathedral -->
Uppsala Cathedral Museum – the Treasury -->
Uppsalan yliopisto
Uppsalan yliopisto perustettiin vuonna 1477, ja se on Pohjoismaiden vanhin yliopisto. Nykyään se on tutkimusyliopisto, jossa on noin 40 000 opiskelijaa. Yliopiston päärakennuksessa on luentosaleja, käytännöllinen aula ja komea eteishalli.
University Hall -->
Gustavianum-museo
Uppsalan yliopistollinen museo. Ruotsin ja Uppsalan vanhimmassa yliopistorakennuksessa on näytteillä sekä yliopiston että tieteenhistorian kokoelmia ja kalleuksia, kuten Anatominen teatteri ja Augsburgin ainutlaatuinen taidekaappi. Museossa on myös näyttelyitä faaraoiden ajan Egyptistä, antiikin Kreikasta, Roomasta ja Kyproksesta sekä Ruotsin muinaisajasta.
Museum Gustavianum, Uppsala University Museum -->
Upplandsmuseet-museo
Lääninmuseo. Museon näyttelyt esittelevät Uppsalan kaupungin historian, alueen luonnon, sen kansanmusiikkia ja -taidetta.
Uppland Museum -->
Yliopistollinen kirjasto Carolina Rediviva
Yliopistollisessa kirjastossa on noin 5 miljoonaa kirjaa ja 3 500 hyllymetriä käsikirjoituksia. Erityismaininnan arvoisia ovat esimerkiksi hopearaamattu 500-luvulta, keskiaikaiset käsikirjoitukset ja Olaus Magnus Carta Marina.
Carolina Rediviva library -->
Uppsalan linna, jossaUppsala Konstmuseum -taidemuseo, Vasaborgen ja Fredsmuseum-museo
Kustaa Vaasa aloitti linnan rakennustyöt vuonna 1549. Johan III:n aikana muotoutui käytännöllinen linnakirkko. Linnaan pääsee nykyään tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Uppsala Konstmuseum -taidemuseossa on nykytaiteen vaihtuvia näyttelyitä sekä pysyväisnäyttely, joka koostuu Uppsalan yliopiston taiteentutkimuksen kokoelmasta.
Vasaborgen-linnan raunioilla pääset matkaamaan takaisin 1500-luvun puoliväliin ja kokemaan renessanssinajan elämää. Fredsmuseet-museossa keskitytään Dag Hammarskjöldiin ja hänen tekoihinsa. Hammarskjöld oli YK:n pääsihteeri vuosina 1953-1960.
Uppsala Castle -->
Uppsala Art Museum -->
Vasaborgen (fortress), Uppsala castle -->
Museum of Peace -->
Kasvitieteellinen puutarha
Uppsala yliopiston kasvitieteellinen puutarha on lajissaan Ruosin vanhin. Se on perustettu vuonna 1655. Kasvitieteellisessä puutarhassa on yli 9 000 kasvilajia kaikkialta maailmasta. Talvipuutarha ja trooppinen kasvihuone.
The Botanical Garden -->
Bror Hjorthin talo
Taiteilija Bror Hjorth (1894-1968) antoi vuonna 1943 luvan asuntonsa ja ateljeensa esittelyyn. Talo toimii nykyään taiteilijamuseona, jossa on suuri kokoelma Bror Hjorthin taidetta. Näyttelyitä, museomyymälä ja minikahvila.
Bror Hjorth's House -->
Evoluutiomuseo
Luonnon oma museo. Eläintieteellisessä näyttelyssä on eläimiä kaikilta mantereilta. Paleontologisessa rakennuksessa on Pohjoismaiden suurin aitojen dinosaurusten kokoelma.
Museum of Evolution -->
Linnémuseet-museo ja Linnéträdgården-puutarha
Carl von Linné (1707-1778) saapui Uppsalaan vuonna 1728. Carl von Linnén professorikoti on nykyään museo, jossa esitellään maailmankuulun kasvitieteilijän tieteellisiä saavutuksia. 1700-luvun talo on pääosin kalustettu alkuperäisillä esineillä, vaatteilla, tekstiileillä ja porsliinilla.
Linnéträdgården-puutarha on Ruotsin vanhin kasvitieteellinen puutarha. Sen perusti noin vuonna 1655 Olof Rudbeck d ä. Puutarhassa on lajeja yhteensä 1300. Carl von Linnén johdossa puutarha niitti kansainvälistä mainetta. Kasvit on järjestetty Linnén luokittelujärjestelmän mukaan.
The Linnaeus Garden -->
The Linnaeus Museum – home of Carl Linnaeus 1743-1778 -->
Uppsalan konsertti- ja kongressitalo
Talon on suunnitellut maailmankuulu tanskalainen arkkitehtitoimisto Henning Larsen Tegnestuge.
Uppsala Concert & Congress Hall -->
Fyrishov
Trooppinen seikkailukylpylä. Uimahalli, jossa on hyppytorni ja vedessä oleva kiipeilyseinä. Kesäaltaita, rentoutumiskylpylä ja kuntosali. Laitoksessa on myös keilahalli ja ravintola. Mökkikylä ja leirintäalue.
Fyrishov water park -->
Vanhan Uppsalan muinaismuistoalue, museo, kirkko ja Disagården
Vanha Uppsala on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä muinaismuistoalueista. Täällä on kolme kuninkaallista hautakumpua 500-luvulta. Vanhan Uppsalan museo kertoo lapsikuninkaista, viikinkiajan uhreista, pakanajumalista ja sotaisasta rauta-ajasta. Koe myytit, jotka ovat vuosisatojen aikana kietoutuneet tämän paikan ympärille.
Vanhan Uppsalan kirkko on kertomusten mukaan rakennettu viikinkiaikakauden pakanatemppelin paikalle. Arkkipiispanistuin ja Uppsalan arkkihiippakunnan tuomiokirkko, 1164 -1200-luvun loppu. Disagården on upplantilaisen talonpoikaiskulttuurin museo.
Gamla (Old) Uppsala -->
Gamla (Old) Uppsala museum -->
Gamla (Old) Uppsala Church -->
Disagården farm -->
Nähdään siellä!
Lisätietoja on englanninkielisessä sivustossa
English website -->
tai ota yhteyttä matkailutoimistoon:
Uppsala tourist information
Fyristorg 8
753 10 Uppsala
puhelin: + 46 18 727 48 00
faksi: +46 18 13 28 95
info@uppsalatourism.se
Find your way in Uppsala.
Maps -->
Order publications about Uppsala here.
Brochures -->